It will be fine they said

Mun on pakko räjähtää taas tänne. Pitkä puolen vuoden tauko on tosiaan ollu. Oon yrittäny pysyy mahdollisimman positiivisena ja hyvinhä mä oonki pärjänny ku muita on ympärillä, mut sit ku oon kotona ni tunteet vaa räjähtää ja tekis iha oikeest mieli ampuu joku. Hmm puoles vuodes on ehtiny tapahtua aika paljon mm. yläasteen alku.Joten puhutaankos siitä?

Tiiättekö ku teitä vanhemmat kaverit kertoo kuinka mukavaa ja ihanaa yläasteella on ja kuinka paljon kavereita tuutte saamaan siel? :)

Täyttä paskaa sanon minä. Mä en oo saanu yhtään uutta ystävää. EN YHTÄÄN. Kyllä, oon yrittäny kaveerata sillee hellävarasesti ihmisten kaa mut en mä vaa osaa koska oon sosiaalisesti aika awkward.. Meidän luokalta kaikki tytöt (mua ja parii muuta lukuunottamatta) kuuluu siihe hirveeseen lissujengiin. Pari niist tyypeist vaikuttaa iha kivoilt, mut ongelma täs on, että siinä jengissä on yks mun entinen kaveri.

Siihen vähä tarkemmi. Oon menettäny seiskaluokan aikana kolme kaveria. Yks niist oli sellane jonka tapasin vast seiskal mut sitte sekää ei enää tykänny must.

mikä siinä on että mä vaa menetän kaikki

iha oikeest

mä en jaksa enää

jos siel on joku lukemas

älkää koskaan luottako täysin ihmiseen jonka ootte tuntenu vast vuoden

oikeest. se hylkäs mut ja JUST VITTU SILLO KU MULLA OLI VAIKEETA AIKAA. se rupes välttelee mua. ei enää kuunnellu. ei välittäny. ei yhtää. ok alotan tän alust

Siis, tää ihminen joka oli mun todella hyvä ystävä jonku vuoden, yhtäkkii vaa hylkäs mut. Mä en tiiä mikä tuli, mut seiskan alettua siit tuli iha outo. Se rupes tykkää kaikest mitä mä vihasin (mm. liikunta hehe) ja siitä sit päätti ettei jaksa mua enää. Se ei enää jutellu mulle kauheest, aina ku menin sen luo ni tuli kauheen hiljasta ja se alko räplää kännykkäänsä ja juttelee jossai vammases kik-ryhmäs jossa oli jotai vitu idiootteja .__.
Tää on niin pitkä tarina et huhhuh. Sitte yks päivä laitoin sille normaalisti kikis viestin siitä et se oli käyttäytyny oudosti. Se vastas "Ei kiinnosta".. Sitte se vaa rupes lähettelee iha outoi viestei. Mä poistin sen keskustelun että en muista kaikkee mitä se laitto mut kerto kuinka vihaa mua ja mun kaveria ja ei haluu enää olla meidän kaa. Ja täs on hauska kohta: sil ei ollu syytä miks se ei tykänny must enää

niiku wut? really? REALLY? ..

Noh, aattelin et okei paras jättää toiki tyyppi rauhaa ja luulin et seki jättäis ja jatkais elämäänsä kauniisti, mut ei. voi helvetin helvetti. se teki profiilin sellaiseen sivulle kuin ASK.FM. Ihmiset alko kiinnostuu meidä riidasta ja toi tyyppi vaa meni kertoo kaikkee paskaa meistä. Haukku meitä. Sano että se ei jaksanu olla mun kaa koska olin tylsä. ei helvetti oikeesti mitä vitun paskaa tämä on SAATANA. ei voinu pikkase aikasemmi sanoo? enne ku rupesin oikeest välittää siit? Sit tää tyyppi meni kantelee must ja mun kaverist ja täst meidä riidast opelle. voi helvetin helvetti. Ope otti mun kaverin vaa puhutteluun koska "en ollu täs mukana"..

Ja vaik tää tyyppi ei ookkaa nii suosittu, ni voi vittu meit ruvettii vihaamaa. sitä pidettii vitu täydellisenä enkelinä<3 meit katottii sillä "vitu ämmä"-katseella käytävil. oikeest. sekää ei ollu täydelline. IHA KU MUL EI OIS JO TARPEEKS STRESSIÄ KOKO HELVETIN YLÄASTEEN TAKIA JA SINNE SOPEUTUMISEST. oikeest mä vihaan yläastetta. Mun luokal on vaan yks kaveri. Ja kaks sellast mjeeh iha ok tyyppiä.

Mä iha oikeest räjähdän stressin määrästä.

mä pelkään et mä menetän joka ikisen mun kaverin

ja että en tuu pärjää koulus

Mä oon ollu ny aika paljo koulust poissa koska oikeest tää stressi aiheuttaa mulle iha helvetinmoista päänsärkyä. Ja sillo ku en oo kotona ni oikeest mua ahdistaa iha helvetisti. Mua ahdistaa mennä kouluun. En jaksa sitä et kaikki tuijottaa. Mulla oli seiskan alus aika paljo itsevarmuutta mut nyt seki on poissa. Mä oon nykyää "se näkymätön tyttö" koulussa. haluun juosta kauas pois. iha sama minne. haluun mennä mun nettikavereiden luo espooseen ja jyväskylään. mä inhoon tätä paikkaa. siitä lähtie ku me muutettii tänne mua on ruvennu ahdistaa iha hirveesti. oon aina ollu se vihattu näkymätön tyyppi.

Saan aika usein hengenahdistuksia. Aina ku rupeen ajattelee asioita ni oikeest tuntuu etten saa happee. Mun pitää vetää syvään henkee että saan ees vähä happee. Mua ahdistaa. Kukaa ei ota mua enää tosissaan.

Ja kaiken tän seurauksena oon ruvennu todella vakavamielisesti harkitsemaa koulun vaihtoa. Lupasin itelleni kuitenki etten tee hätiköityjä päätöksiä, vaan jos haluun viel ens vuonnaki vaihtaa kouluu niin vaihdan. Haluun kauas täst koulust. Tää koulu ei oo aiheuttanu ku kaikkee huonoo mulle. Not kidding.

Terapiaa on enää kaks viikkoo. Sit alkaa joku jälkiseuranta. Oon nää pari viimesint kertaa vaa esittäny et kaikki on hyvin, en haluu pidentää hoitoaikaa. Toivon kovasti ettei äiti kerro näit juttuja hoitoneuvottelus. Jos kertoo ni mä oon niin kuollu. 

siinä kai kaikki.. moikka

haluun kuolla

This is it.

Tää on päivä, jolloin rohkaistun. Päivä, jolloin tunnen myöhemmin suurta myötähäpeää itseäni kohtaan. Varmaan rankaitsen itseäni tämän teon tekemisestä.

Ja mikä teko?

"Julkistan" tän blogin. Laitan tän linkin yhteen paikkaan. Otan sen kyllä pois todella pian.

Haluun vaan, että joku löytäis tän ja sais tietää, millanen mä oikeesti oon.. Kukaan ei tiedä. Ne tietää vaan puolet musta - tai enemmän. Ne tuntee sen iloisen, positiivisen, rohkean ja itsevarman Lauran. Olenhan mä jotain noista, välillä. Todellisuudessa en ole itsevarma, en pidä itsestäni, ja olen kohtuullisen surullinen. "Kohtuullinen". Liian laimea sana. Okei, olen aika surullinen. Äh, ihan sama.

Tämä on sekava postaus, koska mua ahdistaa ajatus siitä, että joku tuttu saattaa lukea nämä kaikki tekstit. Mut tää on mun oma päätös, ja sen mukaan toimin.

Ja hei sinä stalkkeri siellä, älä jaa tätä blogia kenellekkään. Ok kuka jakais.. Ketään ei kuitenkaan kiinnosta.

Mitä mulle kuuluu muuten ?

Hmm.. Sanotaanko, että vikalla viikolla sain sietää haukkumisia paljon. Okei, ei ne ollu haukkuja, vaan ilkeitä lausahduksia.

"Kukaan poika ei koskaan tuu tykkäämään susta." "Laihduta." "Läski."

Ja tämän poikaporukan tyypit jutteli keskenään kovaan ääneen - jotta varmasti kuulisin. "Haluutko alkaa Lauran kanssa?" ja mikäpäs ihanampi vastaus: "NO HYI VITTU JOKU LAURA!! Hyi saakeli yök!" Ja ne kulki mun ohi ja nauroi.

Kaikki niistä nauroi. Yritin olla välittämättä, koska mun vieressä oli kavereita. Ne kuuli ne kaikki sanat, mutta ei puolustanut. Okei, ihan hyvä vaan. Enhän mä tavallaan välittäny niistä, mutta en voi valehdella, että ne ois vaa menny toisest korvast sisää ja toisest ulos, koska niin ei käyny.

Mä oon ruvennu miettimää noit sanoja ja uskon niihin ite jo.

Se siitä itsesäälistä.

Tää blogi on muutenkin vaan itsesäälissä rypemistä.

Ei saatana. Nauraisin itselleni, jos pystyisin. Hahaha.

eipäs muuta, huomenna terapiaan.... miksei seki vois jo loppuu helvetti sentää.

I lost a friend somewhere along in the bitterness

TAAS TÄÄ HELVETTI ALKAA. JUST KU LUULIN PÄÄSSEENI TÄSTÄ EROON.

Luulin että se jäi 1-4. luokan asiaksi. Siitä oli kaksi vuotta taukoa, mutta taas se on alkanut. Kiusaaminen nimittäin. Haukkumista lähinnä, mutta koulun jälkeen kävelin pyörän luo ja näin kävi kahden pojan keskustelu:
"Onks toi se Laura?"
"On se"
"Saat viis euroo jos osut siihe täysii"
Sitten se poika potkas sen jalkapallon niin kovaa kun pystyi suoraan mun mahaan. Perään kuului vahingoniloinen nauru, ja ne "oooooooooo!"-huudot.
Kun kävelin siitä tilanteesta pois pyörän kanssa, sain outoja katseita. Sellaisia "mitä toi ny taas on tehny"-tyylisiä. ANTEEKS JOS MÄ OON ERILAINEN.

Musta tuntuu että ilman paria ihanaa ihmistä oisin jo jollain autotiellä istumassa ja itkemässä ja odottamassa, että joku auto ajaa päälle. Mä en jaksa käydä tätä kaikkee taas läpi. Kiusaaminen jätti mulle kamalat traumat sillon, ja niin se varmaan nytkin.. Mitä mä oon tehny ihmisille... haluisin tietää vaan sen. En muuta.

Miks kaikki ihanat tyypit asuu niin vitun kaukana

Yhden luo on 3 tunnin ajomatka ja nään tän tyypin kesällä. Onneks kesä on kohta. En kestä enää tätä paikkaa.
Yksi asuu lähempänä, muttei ehitä koskaan nähä.

Nyt meen itkemään. Yritän saada unta. Juttelen kaverille. Okei, valitan.
Itkettää
masentaa
ahdistaa
mitä vielä..

Ja vittu jos toi yks saa tietää mun tubekanavan nimen.. Se menee levittelee sitä vittu kaikille. Mä tiiän sen. Se on sellane. Ehkä pitäs vaa kertoo se sille. Ja yrittää kestää ne haukut, koska 'what doesn't kill you makes you stronger' - right?

En tiiä enää.
En osaa ajatella järkevästi.
Haluisin vaa että joku löytää tän blogin
ja sanois jotain
:)
mutta ei.

What's wrong? I'm supposed to be happy..

Taas on ahdistanut monen viikon ajan. Olen heikompi nykyään, itken helpommin. Inhoan epäonnistumista. Viiltelystä olen onnistunut luopumaan, että voin kesällä pitää kauniita mekkoja, mutta tekis mieli olla se sama 5-vuotias joka olin sillon muutamia vuosia sitten. Iloinen, huoleton tyttö, joka käytti söpöjä T-paitoja ja hameita. Leikki puistossa lähes tuntemattomien ihmisten kanssa ihan tuosta vaan, ja pystyi nauttia elämästä. Nykyään se puoli mussa näyttää olevan ihan kokonaan lähtenyt.

Toki saan ystävistä jotain iloa elämääni, mutta silti olen aina surullinen ja pohdin paljon asioita ja yritän selvitä ainaisesta ahdistuksestani. Mun on pitänyt tänne kirjoittaa jo monen päivän ajan, mutten ole koskaan saanut mitään aikaiseksi. Kai mua pelotti, että joku tuttu löytäis tän blogin ja sit arvais kuka oon. Niin ei tule käymään, tää pysyy yksityisenä, mutta julkisena blogina. Loppuun saakka.

Nyt asiaan josta halusin kirjoittaa.

Musta tuntuu, että olen homo.

Siinä. Sainpa sen sanottua. Tämä asia ahdistaa mua joka ikinen sekunti. Ei mulla tietenkään mitään homoseksuaaleja vastaan ole - ei todellakaan! Päinvastoin. Asia joka ahdistaa tässä asiassa on, että mun ystäväni varmasti rupeisivat välttelemään mua. Ihan sen takia, että ne varmaan luulisivat, että yritän iskeä niitä. Pidän tätä asiaa sisälläni sen takia, että en halua menettää ystäviäni. En todellakaan. Se on viimeinen asia maailmassa joka mulle sais käydä. Mielummin kuolisin kun menettäisin ystäväni.

Ehkä nuo ovat ennakkoluuloja, päässäni pyöriviä fiktioita. Mitä ikinä ovatkaan, ne ahdistavat. Helvetin paljon.

Olen yhdelle ystävälleni tästä asiasta jo avautunut, ja onnekseni se ymmärsi. Muut ei varmastikaan.

Ja jos kertoisin, varmasti jotain kautta joku muu saisi tietää ja kertoisi kaikille. Sitten mua ruvettais taas kiusaamaan. Mistä tiedän? Meidän koulu on niiin epäsuvaitsevainen, että huhhuh.

Ja jos yläasteella suuri osa ihmisistä rupee seurustelemaan, ja itsekin haluis, niin se on ehkä "hieman" vaikeampaa etsiä tyttöystävä...

Joskus vaan haluisin et joku löytäis tän blogin, että ymmärtäis paremmin mille musta oikeesti tuntuu. Mutta ei se kai helppoa ole selvittää, jos hymyilen koko ajan. (:

Toinen asia jonka olen huomannut on, että oon ruvennut taas syömään vähemmän, tosin tällä kertaa niin, etten oikeasti pysty hallita sitä. Tuun nykyään täyteen paljon helpommin, syön puolet vähemmän kun ennen. Otetaan esimerkiksi kouluruokailu, selitän miten se menee.

Ennen ruokailua mulla on ihan sairaan kova nälkä. Otan paljon ruokaa, koska.. no.. nälkä? Sitten kun olen ottanut ruoan ja menen pöydän ääreen istumaan, tuntuu, että nälkä lähtisi pois. Syön puolet ja olen jo ihan täynnä. Yritän tunkea suuhuni mahdollisimman paljon ruokaa, mutta en oikeasti pysty. Ahdistun tilanteesta, katson ulos ikkunasta ja sitte yritän vaa syödä kaiken. Tosin joskus oikeesti ahdistun niin helvetin paljon, että en yksinkertasesti vaa pysty syömään loppuun...

Kotonakaa en syö nykyään melkeen ollenkaan. Iltaruokaa meillä ei viikonloppuisin nykyään edes ole. Arkisin on ehkä parina päivänä viikossa, sellasta jota pystyy siis syödä.

Hyviäkin uutisia on ! Olen laihtunut kaksi kiloa (viimeksi kun kävin vaa'alla) <3

Tästä tuli pitkä postaus. Väsäsin tätä kolmisen tuntia. 8)

Realised that all I need to do is nothing

Tänään (tai no viikko sitten) tajusin, että mitä järkeä tässä on? En minä laihdu olemalla syömättä. Jos oikeasti haluan laihtua, pitää ulkoilla ja syödä terveellisesti, ei vähän.

Myös ihana ystäväni huolestui, kun kerroin hänelle viiltelystäni. En ollut koskaan tiennyt, että olen oikeasti niin tärkeä hänelle, että se jopa huolestuis... Se sai kyllä tajuamaan, että ehkei kaikki olekaan niin kamalaa.. Nyt olen ollut viiltelemättä maanantaista lähtien, eli melkein viikon. Onneksi tein vain pintanaarmuja, joten suurin osa onkin jo hävinnyt. En tiiä, mun mielestä se on jotenkin ihanan näköistä, kun pintanaarmuista tulee verta sellasiks "palloiks" <3 En taas sit tykkää niistä syvistä haavoista - onneks.

Mutta joo, tämä blogi silti pysyy päiväkirjana, jonne vuodatan asioita, ihan vaan huvin vuoksi.

 Ystävieni takia, myöhäinen uudenvuoden lupaus. (: ♥

Never felt better than now

Tänään on ollu iha kiva päivä. Kun pääs kouluun, tuli sellasta uutta intoa, varmaan siksi, että sai olla tekemisissä kivojen ihmisten kanssa. Toki koko ajan mietin, että mitä syön, mutta pystyin olla ihan iloinen ja huoleti koko päivän. Jee, oispa tällasia päiviä useammin! (:

Sitten vähän ikävämpiin asioihin, syömisiini. Tänään oon pärjännyt ihan hyvin, olen miltei ylpeä itsestäni. Vielä tosin pitäisi kestää koko loppupäivä.

Ystävänpäivä on pian... Onneksi en joudu viettämään sitä yksin. (:

Tänään olen syönyt & juonut:

- n. 2 dl spagettia

- 1,5 dl jauhelihakastiketta

- Viisi ruokalusikallista (kuulostaa vähälle, mutta kolmasosa lautasesta) salaattia (kurkkua & jäävuorisalaattia)

- Yksi lasi maitoa

Olen erittäin tyytyväinen, että söin salaattia! Yleensä jätän salaatin pois, sillä en tykkää salaatista, mutta se maistui ihan hyvältä jauhelihakastikkeen kanssa. Nyt on suunnitelmissa mennä tekemään mustikkamuffinsseja. Rakastan leipomista, ja saa nähdä, toivottavasti en söisi kovin montaa muffinssia. Maksimissaan kaksi tai kolme.

..ja toivottavasti se pysyykin sellaisena ! :)

This is my heart, it's not a toy

Hei vaan. Aloitan tämän blogin päiväkirjanani, sillä tuo Wordpad ei enää ole oikein luotettava vaihtoehto (en jaksa sinne kirjata niitä, ja sieltä on vaikea löytää asioita.).. En haluaisi, että kukaan löytäisi tätä blogia, joten toivottavasti se pitääkin paikkansa vielä piiitkän ajan. Jos joku sattuu nyt löytämään tämän blogin, hei vaan. Kommentit minun pitää hyväksyä, jotta en saa sellaisia negatiivisia kommentteja. En haluaisi kommentteja ollenkaan, enkä varmasti saakkaan.

Kuten sanoin, tämä on minun päiväkirjani, joten en tee esittelyä itsestäni - sepäs olisi tyhmää.

Blogini on laihdutuspäiväkirjan tyylinen.

Mua on liian usein loukattu sanalla "läski", ja haluaisin siitä lopun. Jos joku nyt saisi tietää tästä, pitäisivät hulluna. En ole. EN OLE.

Okei, musta tuntuu, että on pakko tehdä tällainen esittely. Olen siis tyttö, jonka nimeä en kerro. Ikääni en kanssa kerro, koska moni nauraisi. Minulla on diagnosoitu masennus vuonna 2011. Esitän usein iloista, koska en halua, että kaverini olisivat musta huolissaan. En myöskään halua, että terapia-aikani kasvaa entisestään - mun pitää kestää sitä vielä 7 kuukautta. Ainakin. Huoh.

Siinä oli lyhyt esittely. Happy ? I'm not.

Teen myös tällaisen kuvallisen esittelyn itsestäni - massaa, tiedän. Mutta pitää olla vähän massa joskus.

~~~~~~~

Ai niin, punnitsin itseni 8. päivä, ja kirjaan tähän nyt ne (laitan vielä myöhemmin tonne oikealle "lähtömitat")

Paino: 65 kg

Pituus: 161,7 cm

Vyötärö (tai siitä mahan kohdalta): *ei mitattu vielä*

Nyt sitten itse asiaan - eilisen (9.2) päivän ruokiin, mitä söin.

9.2. RUOKAPÄIVÄKIRJAMERKINTÄ

Aloitetaan ensimmäisellä aterialla, jonka nautin:

x Hesburgerin juustohampurilainen

x Hesburgerin ranskalaiset

x 0,3 l Coca Colaa

Sitten muihin:

x Hesburgerin Marianne-pehmyt pyörre

x Neljä Dumle-donitsia (ainut johon tiedän, paljon rasvaa yhteensä = 51,12g)

x 1,5 dl Coca Colaa

x Kaksi Muumi-tikkaria

Tähän ei voi todeta, kuin että LÄSKI. Miten oikeesti pystyin noin paljon epäterveellistä syömään ? Ja kun lupasin vielä itselleni, että söisin jotain terveellistäkin. Aion varmaankin rankaista itseäni tänään, ja syödä todella vähän. Tai siis, nälkä on vain tunne, ei sitä ole pakko hävittää pois.

Josta tuli mieleen, mulla on ihan vitun nälkä just nyt. Mut ei, MÄ EN SYÖ. En syö. Katon noita eilisiä syömisiä, ni en todellakaan ansaitse syödä tänään. Okei, mun on pakko, mutta en paljon.

Kohta ois ruoka.. Vitut syön. Valehtelen, että en tykkää, ja sitten voin syödä pelkän leivän. Sen minä saan syödä. En aio sortua syömään paljon, vaikka olisi kuinka hyvää ruokaa. Okei, syön varmaan sen lautasellisen, mutta en ota lisää. Siitä tulee vaikeaa, kun olen tottunut aina syömään niin paljon kuin kestän.

Toivottavasti onnistun.