Tää on päivä, jolloin rohkaistun. Päivä, jolloin tunnen myöhemmin suurta myötähäpeää itseäni kohtaan. Varmaan rankaitsen itseäni tämän teon tekemisestä.
Ja mikä teko?
"Julkistan" tän blogin. Laitan tän linkin yhteen paikkaan. Otan sen kyllä pois todella pian.
Haluun vaan, että joku löytäis tän ja sais tietää, millanen mä oikeesti oon.. Kukaan ei tiedä. Ne tietää vaan puolet musta - tai enemmän. Ne tuntee sen iloisen, positiivisen, rohkean ja itsevarman Lauran. Olenhan mä jotain noista, välillä. Todellisuudessa en ole itsevarma, en pidä itsestäni, ja olen kohtuullisen surullinen. "Kohtuullinen". Liian laimea sana. Okei, olen aika surullinen. Äh, ihan sama.
Tämä on sekava postaus, koska mua ahdistaa ajatus siitä, että joku tuttu saattaa lukea nämä kaikki tekstit. Mut tää on mun oma päätös, ja sen mukaan toimin.
Ja hei sinä stalkkeri siellä, älä jaa tätä blogia kenellekkään. Ok kuka jakais.. Ketään ei kuitenkaan kiinnosta.
Mitä mulle kuuluu muuten ?
Hmm.. Sanotaanko, että vikalla viikolla sain sietää haukkumisia paljon. Okei, ei ne ollu haukkuja, vaan ilkeitä lausahduksia.
"Kukaan poika ei koskaan tuu tykkäämään susta." "Laihduta." "Läski."
Ja tämän poikaporukan tyypit jutteli keskenään kovaan ääneen - jotta varmasti kuulisin. "Haluutko alkaa Lauran kanssa?" ja mikäpäs ihanampi vastaus: "NO HYI VITTU JOKU LAURA!! Hyi saakeli yök!" Ja ne kulki mun ohi ja nauroi.
Kaikki niistä nauroi. Yritin olla välittämättä, koska mun vieressä oli kavereita. Ne kuuli ne kaikki sanat, mutta ei puolustanut. Okei, ihan hyvä vaan. Enhän mä tavallaan välittäny niistä, mutta en voi valehdella, että ne ois vaa menny toisest korvast sisää ja toisest ulos, koska niin ei käyny.
Mä oon ruvennu miettimää noit sanoja ja uskon niihin ite jo.
Se siitä itsesäälistä.
Tää blogi on muutenkin vaan itsesäälissä rypemistä.
Ei saatana. Nauraisin itselleni, jos pystyisin. Hahaha.
eipäs muuta, huomenna terapiaan.... miksei seki vois jo loppuu helvetti sentää.