Taas on ahdistanut monen viikon ajan. Olen heikompi nykyään, itken helpommin. Inhoan epäonnistumista. Viiltelystä olen onnistunut luopumaan, että voin kesällä pitää kauniita mekkoja, mutta tekis mieli olla se sama 5-vuotias joka olin sillon muutamia vuosia sitten. Iloinen, huoleton tyttö, joka käytti söpöjä T-paitoja ja hameita. Leikki puistossa lähes tuntemattomien ihmisten kanssa ihan tuosta vaan, ja pystyi nauttia elämästä. Nykyään se puoli mussa näyttää olevan ihan kokonaan lähtenyt.
Toki saan ystävistä jotain iloa elämääni, mutta silti olen aina surullinen ja pohdin paljon asioita ja yritän selvitä ainaisesta ahdistuksestani. Mun on pitänyt tänne kirjoittaa jo monen päivän ajan, mutten ole koskaan saanut mitään aikaiseksi. Kai mua pelotti, että joku tuttu löytäis tän blogin ja sit arvais kuka oon. Niin ei tule käymään, tää pysyy yksityisenä, mutta julkisena blogina. Loppuun saakka.
Nyt asiaan josta halusin kirjoittaa.
Musta tuntuu, että olen homo.
Siinä. Sainpa sen sanottua. Tämä asia ahdistaa mua joka ikinen sekunti. Ei mulla tietenkään mitään homoseksuaaleja vastaan ole - ei todellakaan! Päinvastoin. Asia joka ahdistaa tässä asiassa on, että mun ystäväni varmasti rupeisivat välttelemään mua. Ihan sen takia, että ne varmaan luulisivat, että yritän iskeä niitä. Pidän tätä asiaa sisälläni sen takia, että en halua menettää ystäviäni. En todellakaan. Se on viimeinen asia maailmassa joka mulle sais käydä. Mielummin kuolisin kun menettäisin ystäväni.
Ehkä nuo ovat ennakkoluuloja, päässäni pyöriviä fiktioita. Mitä ikinä ovatkaan, ne ahdistavat. Helvetin paljon.
Olen yhdelle ystävälleni tästä asiasta jo avautunut, ja onnekseni se ymmärsi. Muut ei varmastikaan.
Ja jos kertoisin, varmasti jotain kautta joku muu saisi tietää ja kertoisi kaikille. Sitten mua ruvettais taas kiusaamaan. Mistä tiedän? Meidän koulu on niiin epäsuvaitsevainen, että huhhuh.
Ja jos yläasteella suuri osa ihmisistä rupee seurustelemaan, ja itsekin haluis, niin se on ehkä "hieman" vaikeampaa etsiä tyttöystävä...
Joskus vaan haluisin et joku löytäis tän blogin, että ymmärtäis paremmin mille musta oikeesti tuntuu. Mutta ei se kai helppoa ole selvittää, jos hymyilen koko ajan. (:
Toinen asia jonka olen huomannut on, että oon ruvennut taas syömään vähemmän, tosin tällä kertaa niin, etten oikeasti pysty hallita sitä. Tuun nykyään täyteen paljon helpommin, syön puolet vähemmän kun ennen. Otetaan esimerkiksi kouluruokailu, selitän miten se menee.
Ennen ruokailua mulla on ihan sairaan kova nälkä. Otan paljon ruokaa, koska.. no.. nälkä? Sitten kun olen ottanut ruoan ja menen pöydän ääreen istumaan, tuntuu, että nälkä lähtisi pois. Syön puolet ja olen jo ihan täynnä. Yritän tunkea suuhuni mahdollisimman paljon ruokaa, mutta en oikeasti pysty. Ahdistun tilanteesta, katson ulos ikkunasta ja sitte yritän vaa syödä kaiken. Tosin joskus oikeesti ahdistun niin helvetin paljon, että en yksinkertasesti vaa pysty syömään loppuun...
Kotonakaa en syö nykyään melkeen ollenkaan. Iltaruokaa meillä ei viikonloppuisin nykyään edes ole. Arkisin on ehkä parina päivänä viikossa, sellasta jota pystyy siis syödä.
Hyviäkin uutisia on ! Olen laihtunut kaksi kiloa (viimeksi kun kävin vaa'alla) <3
Tästä tuli pitkä postaus. Väsäsin tätä kolmisen tuntia. 8)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti